Dinicom Finland Oy

Dinicom Finland Oy on täyden palvelun taloushallinnon ja isännöinnin palveluyritys. Yhtiö on täysin yksityisessä omistuksessa.

Asiakkaamme ovat useilla eri toimialoilla toimivia pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Tarjoamamme sähköisen taloushallinnon palvelut mahdollistavat sen, että asiakaskuntamme koostuu laaja-alaisesti eri puolilla Suomea toimivista yrityksistä.

Dinicom Finland Oy:n toimisto sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Helsingissä Herttoniemen metroaseman läheisyydessä.

Liikeidea

Liikeideamme on tarjota pienille ja keskisuurille yrityksille uusimpia menetelmiä käyttäen taloushallinnon palveluja, minkä tuloksena asiakkaamme saavat ajantasaisesti oikean ja riittävän kuvan toimintansa tuloksesta jo kuukausitasolla.

Toimintaperiaatteet

Ylläpidämme henkilökuntamme ammattitaitoa ja kehittymistä jatkuvalla koulutuksella ja itseopiskelulla. Palveluidemme laadun takaamiseksi panostamme alamme kehittyneimpään tietotekniikkaan ja ohjelmistoihin. Palvelumme on henkilökohtaista, pitkäjänteistä asiantuntijapalvelua, joka perustuu selkeään vastuualuejakoon. Jokaisella asiakkaallamme on oma vastuullinen kirjanpitäjä, joka hoitaa yrityksen kaikki sovitut palvelut.

Me palvelemme teitä

Timo Timo Autioniemi
KLT, ITS
010 322 0603
050 368 4675
Anne Anne Autioniemi
taloushallinnon assistentti
010 322 0605
Piritta Piritta Aslan
osa-aikainen kiinteistösihteeri
010 322 0604
Janina Elena Dindarova
tradenomi, kirjanpitäjä
010 322 0606
1 Hannes Hyttinen
kauppatieteen yo., talousassistentti
050-4455207
   
       
       
 

Yrittäjäin eläkelaki muuttunut 1.1.2011 alkaen

Lakimuutoksen jälkeen yli 30% osakeyhtiön osakkeista omistava kuuluu nyt yrittäjäin eläkelain (YEL) piiriin. Lue lisää !
5. 2. 2011

Rakentatamispalveluiden arvonlisäverotukseen muutos 1.4.2011

Lue lisää !

Lue ja tulosta uuden menettelyn ohjeet !

25. 1. 2011

Verovapaat matkakustan-nusten korvaukset v. 2011

Verovapaan kotimaan kokopäivärahan määrä on 34 €, osapäivärahan 16 € ja ateriakorvauksen 8,50  € (36, 16 ja 9 euroa vuonna 2010). Määrien aleneminen johtuu ravintolaruokailun arvonlisäverokannan alenemisesta.

Verovapaa kilometrikorvaus on 46 snt/km (45 snt/km vuonna 2010).  Lue verohallinnon päätös.

14. 12. 2010
« 1 2 »